Niin monta yötä siinä kalliolla oli ihana olla tuuli lelli kahta rakastavaista vähäsen erilaista toinen puhui valtateistä ja myrskysäistä toinen höpisi häistä niin monta yötä siinä kalliolla oli ihana olla
Mut sitten saapui se surkea syys sen väsynyt arkinen mitättömyys hän oli niin kaunis sinä iltana kun mä sanoin: rakas mä en voi olla sun
Ei en aina, se on liian kauan aina on liian kauan aina on liian kauan se painaa päätä se öisin herättää
Ja talvi, joo se oli niin kovin omituinen märkä ja luinen ikkunoista hiipi huoneisiin räntä mä ikävöin häntä ja kuljin valtateitä ja myrskysäitä ja niitä ja näitä talvi, joo se oli kovin omituinen märkä ja luinen
Ja toukokuu multa pimeän vei mä kävelin yöt, mietin mitä mä tein meri oli niin kaunis sinä aamuna kun mä tajusin hän ei oo enää ikinä mun
Ja että aina on liian kauan...
Mut sitten saapui se surkea syys sen väsynyt arkinen mitättömyys meri oli niin kaunis sinä aamuna kun mä tajusin hän ei oo enää ikinä mun